Sähköinen ilmoittaminen laajenee

Verohallinto ja Patentti- ja rekisterihallitus tiedottavat, että muutosten ilmoittaminen sähköisesti kaupparekisteriin ja Verohallinnon rekistereihin laajenee 24.2.2016. Sähköiset ilmoitukset tehdään YTJ-palvelussa. Sähköisen muutosilmoituksen tekijällä on oltava suomalainen henkilötunnus ja henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti (HST-kortti). Sähköistä ilmoitusta tehdessä käsittelymaksu maksetaan sähköisessä palvelussa. Osoite- ja yhteystietojen muutokset Sähköisessä palvelussa voi ilmoittaa kaikkien yleisimpien yritysmuotojen osoite- ja yhteystietojen[…]

Verottajan mielivaltaa?

Tulkinta ”törkeä huolimattomuus” voi tulla eteen melko helposti. Ylimääräiset maksut yritykselle ovat todella kovia, kun prosentuaalisia veronkorotuksia lasketaan suuremmille summille. Alla Korkeimman Hallinto-oikeuden päätös esimerkiksi: Veronkorotus määrättiin vaikka päälomakkeelta ilmoittamatta jäänyt tulo oli ilmoitettu liitelomakkeella Yhtiö ei ollut ilmoittanut saamaansa 1 000 000 euron suuruista konserniavustusta pääverolomakkeellaan satunnaisina tuottoina, minkä johdosta yhtiö oli ilmoittanut elinkeinotoiminnan[…]